Talojen tarinoita – Puutalokaupungin jäljillä 25.4.2025-26.4.2026
Kuopion Korttelimuseon juhlavuoden 2025 näyttely kutsuu kurkistamaan Kuopion idyllisiin puutalokortteleihin! Näyttelyssä valokuvat ja muistelmat nivoutuvat yhteen luoden eloisan kokonaisuuden, joka kertoo kaupungin rakennushistoriasta sekä kaupunkikuvan muutoksesta. Kuopiossa lapsuutensa ja nuoruutensa 1940-1960-luvuilla viettäneet ihmiset kertovat millaista oli elää puutalojen täyttämässä kaupungissa. Talojen tarinoita piirtää kuvaa vilkkaasta kaupungista, jonka kaduilla ihmiset toimittivat arkisia askareitaan.
Kuopio oli pitkälle 1900-luvun puoliväliin asti puutalovaltainen kaupunki. Toisen maailmansodan jälkeinen jälleenrakentamiskausi ja kaupungistuminen muuttivat voimakkaasti Kuopion kaupunkikuvaa. Kuopion historialliset puurakennukset purettiin uuden rakennuskannan tieltä. Talojen tarinoita kertoo Kuopion puretuista sekä edelleen olemassa olevista puutaloista.
Rakennuksiin liittyy muistoja siitä, millaista oli elää puutalojen täyttämässä kaupungissa. Puutaloasumiseen liittyvät askareet rytmittivät monen kuopiolaisen arkea. Vapaa-ajalla saatettiin poiketa elokuviin tai ulkoilemaan Väinölänniemelle. Haaveissa saattoi siintää asunto uudesta kerrostalosta. Lapsille sokkeloiset rännikadut tarjosivat monenlaista puuhaa ja leikkipaikkoja koulunkäynnin ohella.
Näyttelyn laajassa kuva-aineistossa näkyy kaupunkikuvan kerroksellisuus. Valokuvat puutaloista esittävät 250-vuotisen Kuopion rakennushistoriaa. Kuvissa näkyy kaupungin muutos matalasta puutalokaupungista moderniksi kerrostalokaupungiksi. Valokuvien lisäksi näyttelyssä on puutaloihin liittyviä lyhyitä tarinoita. Muistot puu-Kuopiosta limittyvät nykyiseen kaupunkitilaan ja näyttely kutsuu pohtimaan rakennetun kulttuuriympäristön merkityksiä tässä päivässä ja puutalojen roolia kaupungin katukuvassa.