KUOPION KORTTELIMUSEON JOULUNÄYTTELY

Korttelimuseon perinteisessä joulunäyttelyssä tutustutaan joulunviettoon 1800-luvun lopulta 1930-luvulle. Tänä ajanjaksona monet nykyisen suomalaisen joulun tunnusomaiset piirteet syntyivät ja vakiintuivat. Niinpä museokorttelin kuvitteellisten kaupunkilaisperheiden jouluihin sisältyvät jo monet nykyiseenkin joulunviettoon kuuluvat asiat, esimerkiksi joulukuusi, -lahjat, -koristeet ja erityiset jouluruoat.

 

Rakennus 2 ― Säätyläiskodin joulu 1800-luvun lopulla

Aloita joulukuusen luota ja kierrä rakennus vastapäivään.

Kustavilaiseen saliin (huone 227) on varakas kaupunkilaisperhe koristellut joulukuusensa. Porvariskodin kuuset olivat kookkaita, sillä huoneet olivat korkeita ja kuusen piti näyttää edustavalta. Runsaasti koristeltu kuusi sijoitettiin ikkunan eteen, jotta se näkyisi kadulle. Latvaan ripustettiin enkeli tai joulutähti. Kuusta kiersi usein raamatunlausenauha, niin kutsuttu marsalkan vyö, jossa luki kultaisin kirjaimin: ”Kunnia olkoon Jumalalle korkeudessa, ja maassa rauha, ja ihmisille hyvä tahto”. Lisäksi koristeina oli esimerkiksi omenoita, rinkeleitä, piparkakkuja sekä kotitekoisia nauhoja, ruusukkeita ja tähtiä.

Joululahjat olivat vielä tässä vaiheessa varakkaissakin perheissä yleensä ”jotain pientä”, esimerkiksi koristenauhoja ja kynänpyyhkimiä. Ainakin naiset neuloivat ja ompelivat lahjansa itse, miehet useammin ostivat ne. Tärkeä osa lahjaa oli sen antajan itse sepittämä runo. Lapsille lahjat jakoi 1800-luvun lopussa usein jo naamioitunut joulupukki.

Biedermeiersalin (huone 228) piano on taffelipiano, joka oli vielä 1800-luvun lopulla yleinen soitin varakkaammissa kodeissa. Huoneessa kuuluu 1800-luvun joulumusiikkia: Jouluyö – juhlayö, Maa on niin kaunis ja Sylvian joululaulu. Ne on nauhalle soittanut klavikordipianolla Pieta Sintonen.

Ruokasalin (huone 229) pöydällä on tuoreita hedelmiä, jotka olivat harvinaista herkkua. Erityisesti jouluomenoita tuotiin 1800-luvun lopulla ulkomailta. Lisäksi varakkaiden ostettavaksi kuljetettiin Pietarista joulun alla Kuopion kauppoihin tuoreina myös eksoottisempia ulkomaanhedelmiä, esimerkiksi tuoreita appelsiineja.

Kierroksen päättyessä biedermeiersalin (huone 228) toiselle puolelle, kannattaa kiinnittää huomiota tarjoiluihin sohvapöydällä ja lipaston päällä. Porvariskotien joulunviettoon kuuluivat joulumakeiset, joita jouluaikaan tarjottiin erityisiltä makeispöydiltä kuivattujen hedelmien, pähkinöiden ja mantelien ohella. Tyypillisiä makeisia olivat esimerkiksi marmeladit, joita muun muassa Fazer valmisti kymmeniä eri laatuja.

Ensimmäisiä joulukukkia olivat hyasintit ja punaiset tulppaanit. Ne tulivat tunnetuksi 1800-luvun lopulla ja yleistyivät 1900-luvun alussa.

 

Rakennus 7 ― Jouluvalmisteluja kutojan tuvassa sekä naapurin räätälin pieni kamari vaatimattomassa jouluasussaan 1910–1920-luvulla

Kutojan tuvassa ovat käynnissä jouluvalmistelut. Tuvan keskellä olevalla pöydällä on kesken piparkakkujen teko. Piparkakut tunnettiin Keski-Euroopassa jo keskiajalla. Suomeen piparkakut tulivat 1700-luvulla, mutta kodeissa niiden leipominen yleistyi vasta 1900-luvun alussa.

Saavissa odottavat lipeäkalaksi valmistamista kuivatut turskat. Lipeäkala on vanhastaan erityisesti länsisuomalainen jouluruoka, mutta 1900-luvun alussa sitä syötiin ylei-sesti jo Pohjois-Savonkin joulupöydissä.

Lipeäkalan valmistusprosessi oli usein seuraavanlainen:
kuivattu hauki tai turska nyljettiin ja laitettiin puukorvossa likoamaan veteen noin viikoksi. Liotus voitiin tehdä myös järvessä avantoon laitetussa säkissä. Sitten valmistettiin lipeävesi sekoittamalla koivuntuhkaa kiehuvaan veteen. Keitoksen annettiin jäähtyä, minkä jälkeen se siivilöitiin. Lionneet kalat pantiin lipeäveteen ja annettiin olla siinä noin viikon. Tämän jälkeen kalat nostettiin kylmään veteen, jossa ne saivat olla 4―5 vuorokautta. Vesi vaihdettiin joka päivä. Lopulta valmiit lipeäkalat peitettiin vakassa lumen alle odottamaan ruoanvalmistusta. Kokonaisuudessaan nämä alkuvalmistelut kestivät siis lähes kolme viikkoa.

 

Rakennus 12 ― Opettajaperheen jouluaatto 1930-luvulla

Joulutavat eri puolilla maata olivat 1930-luvulla jo varsin yhdenmukaisia, sillä esimerkiksi aikakauslehdet, koulut ja eri järjestöt levittivät tehokkaasti samankaltaisia joulutapoja sekä -ihanteita. Niinpä tähän aikaan kuopiolaisissakin kodeissa tunnettiin himmelit ja olkipukit, jotka olivat alkujaan vanhoja lounaissuomalaisia joulukoristeita.

Tässä kodissa asuvalla pienellä perheellä on jo käytössään monia nykyajan mukavuuksia: vesijohto, viemäri, sähköt, wc ja keskuslämmitys. Keittiön pöydälle on katettu jouluateria. Joulukinkku luumuineen on lieden päällä.

Olohuoneen sohvapöydällä odottaa kahvikattaus. Sahramilla maustettuja joulupullia tiedetään tehdyn kartanoissa ainakin jo 1800-luvun alussa. 1900-luvun ensimmäisinä vuosikymmeninä niitä leivottiin Suomen kodeissa jo yleisesti. Uudeksi joulukukaksi tulppaanien ja hyasinttien rinnalle tuli 1930-luvulla joulutähti, joka yleistyi 1960-luvulla.

Joulukuusen koristeet ovat ajalleen tyypillisiä: latvatähti, lippunauha, karamelleja, omenoita ja hopearimpsuja. Kuusen kynttilöitä varten oli tällöin jo ostettavissa juuri tähän tarkoitukseen tehdyt kynttilänpitimet.

Vanhasta putkiradiosta kuuluu näytteitä joulunajan radio-ohjelmista 1930-luvulta.

 

Rakennus 13 ― Suutarin sekä hellahuoneessa asuvan työ-läisperheen jouluaatto 1800―1900-luvun taitteessa

Suutarin perheen joulukuusi kuvaa 1900-luvun alkua. Siinä on käytössä ristikkojalka, joka oli vuosikymmenien ajan yleisin kuusenjalkatyyppi.

Tuvassa on esillä joulupukkinukke, jolle on puettu päälle vastaavat varusteet kuin 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun pukeilla yleensä oli.

Kunnollisia kuvia tuon ajan suomalaisista joulupukeista on vähän, mutta kirjallisissa kuvauksissa toistuvat tietyt piirteet. Pukilla oli päällään lammasturkki nurinpäin, talvirukkaset, sarkahousut, nahkasaappaat tai huopikkaat ja päässään karvalakki nurinpäin sekä sarvet, jotka olivat joko aidot eläimensarvet tai sitten puusta tai tuohesta tehdyt. Lisäksi pukin varustukseen kuuluivat kävelykeppinä toimiva ryhmysauva, lahjasäkki sekä vitsat. Kasvoillaan pukilla oli esimerkiksi tuohinaamari ja naavapartaa.

Suomi on niitä harvoja maita, joissa joulupukki vierailee kodeissa jouluna. Pukin visiitit alkoivat Suomessa säätyläisperheissä 1800-luvun jälkipuolella ja levisivät kaiken kansan pariin 1800- ja 1900-luvun vaihteessa. Vaikka joulupukki on ilmiönä kansainvälinen, peri varhainen suomalainen joulupukki ulkonäkönsä – ja pukki-nimensäkin – vanhalta tapaninpäivän joululeikkeihin liittyneeltä sarvipäiseltä pukkihahmolta sekä joulukauden loppumiseen liittyneeltä nuuttipukilta. Tämän tuvan kookkaan nuken tunnistaa nimenomaan joulupukiksi paitsi siitä, että hänellä on mukanaan lahjoja myös juuri aattoiltaan ajoittuvasta vierailusta. Sen sijaan nuuttipukit eivät lahjoja jakaneet, vaan he kiertelivät taloissa vasta myöhemmin, joulun jälkeen.

Myös teollisuustyöläisperheen hellahuoneessa vietetään 1900-luvun alkuaikojen joulua. Joulukuusi on ripustettu kattoon, mikä oli tuohon aikaan yleinen tapa maaseudulla ja kaupunkien vaatimattomissa työläiskodeissa. Pienissä hellahuoneissa asui usein suuriakin perheitä – ja saattoipa tällaisessa yhden huoneen kokoisessa kodissa asua alivuokralaisiakin. Tämän vuoksi oli käytännöllistä, ettei katosta roikkuva kuusi vienyt kallisarvoista lattiatilaa.

Kuusen koristeet ovat vaatimattomia: muutama kynttilä, omena, rusinanauhaa sekä sanomalehdistä tehtyä rimpsunauhaa ja rengasketjuja. Monesti maaseudun ja työläisperheiden kuuset saattoivat olla täysin koristeettomiakin.

Ikkunapöydällä on tähkin koristeltu joululeipä, voita ja joulupuurona ohrapuuro. Riisipuuro oli vielä näihin aikoihin lähinnä varakkaampien joulupuurona.