Aikamatka selkokielisen luettevan oppaan johdolla!
Tutustu selkokielisen äänioppaan kertomaan lukemalla.
Kuopion korttelimuseo
Tervetuloa tutustumaan Kuopion korttelimuseoon selkokielisen äänioppaan johdolla!
Korttelimuseossa esitellään kuopiolaisia koteja 1800-luvun jälkipuolelta 1900-luvun alkupuolelle.
Voit tutustua varakkaan perheen, käsityöläisten, työläisperheen ja virkamiesperheen koteihin. Ääniopas johdattaa sinut myös kirjailija Minna Canthin huoneeseen ja Apteekkimuseoon.
Ole hyvä ja astu sisään entisajan puutalokaupungin tunnelmaan!
Korttelimuseon rakennukset
Korttelimuseoon kuuluu seitsemän puutaloa ja neljä ulkorakennusta. Korttelia ympäröivät kadut. Korttelin rakennukset sijaitsevat pääosin katujen varrella, ja rakennusten väliin on rakennettu aita. Pihalla kasvaa perinteisiä koristekasveja.
Museon sisääntuloportin vieressä on keltaiseksi rapattu talo. Talo toimi aikanaan Kuopion käräjätalona, jossa pidettiin oikeudenkäyntejä. Siksi korttelia kutsuttiin käräjäkortteliksi. Talo on rakennettu 1800-luvun puolivälissä, mutta siinä on osia myös vanhemmista rakennuksista.
Vaalean ruskeassa rakennuksessa on museon lipunmyynti, varakkaan perheen koti sekä kirjailija Minna Canthin huone. Talo on rakennettu 1800-luvun alkupuolella.
Keltaisissa taloissa esitellään käsityöläisten, työläisperheen ja virkamiesperheen koteja. Talot on rakennettu 1800-luvun puolivälissä.
Punainen talo on Korttelimuseon vanhin rakennus. Se on rakennettu jo 1790-luvulla. Talossa on apteekkimuseo.
Vihreäksi maalatussa isossa rakennuksessa voi tutustua vaihtuviin näyttelyihin. Rakennus on valmistunut 1800-luvun lopulla. Keltaiset talot ja Apteekkimuseon talo on siirretty kaupungin keskustan alueelta 1970- ja 1980-luvuilla.
Neljä punaista ulkorakennusta on rakennettu 1800-luvun puolivälissä. Käräjätalon vieressä olevat aitat ovat korttelin alkuperäisiä rakennuksia. Niissä oli talli, navetta, liitereitä ja ulkohuusseja. Kaksi muuta aittaa on siirretty alueelle 1970- ja 1980-luvuilla.
Korttelissa on asunut rikkaita ja köyhiä, yksineläviä ja monenlaisia perheitä. Asukkaina on ollut esimerkiksi tuomareita, kauppiaita, opettajia, kätilöitä, palvelusväkeä ja työmiehiä. Korttelissa asuttiin aina 1970-luvulle saakka. Korttelimuseo perustettiin vuonna 1982.
Rakennus 2 – Varakkaan perheen koti
Korttelimuseon päärakennuksessa esitellään rikkaan perheen asumista Kuopiossa 1800-luvun jälkipuolella. Talo on rakennettu 1800-luvun alkupuolella, ja se sijaitsee alkuperäisellä paikallaan.
Talossa on asunut esimerkiksi lääkäri Edvin Nylander perheensä kanssa. Perheeseen kuului vaimo ja kahdeksan lasta. Talossa on toiminut eri aikoina käsityökoulu, pieni synnytyssairaala, maitokauppa ja ruokala.
Sali, huone 228
Varakkaan perheen isäntä ja rouva ottivat salissa vastaan vieraita. Perheen lapset saattoivat viihdyttää heitä esityksillään. He lausuivat runoja, lauloivat tai soittivat taffelipianoa.
1800-luvun jälkipuolella oli tärkeää, että sali oli mahdollisimman hieno ja sisälsi paljon yksityiskohtia. Ikkunoissa ja oviaukoissa pidettiin verhoja, jotka oli aseteltu taitavasti. Salia koristettiin myös suurilla viherkasveilla ja lukuisilla koriste-esineillä.
Huoneen juhlava sohvakalusto on biedermeier-tyyliä. Biedermeier-tyyli levisi Suomeen Euroopasta 1800-luvun alkupuolella. Sohvakalusto on kuulunut kuopiolaiselle Raninin suvulle. Tehtailija ja kauppaneuvos Gustaf Ranin oli aikanaan Kuopion rikkain mies.
Sohvaryhmän yläpuolella on suuri muotokuva. Se esittää Venäjän keisari Aleksanteri II. Suomi oli osa Venäjää, ja keisari oli myös Suomen hallitsija. Keisarin muotokuvalla osoitettiin uskollisuutta Suomen hallitsijalle.
Keittiö, huone 221
Piiat eli naispuoliset palvelijat valmistivat varakkaan perheen ruoat keittiössä. Keittiöt olivat usein melko pieniä huoneita. Tämän keittiön kalustoon kuuluu liesi, työpöytä, tuoli, kaapisto ja avohyllyt.
Keittiöastiat, kuten kuparikattilat, säilytettiin yleensä avohyllyillä. Hyllyt oli tapana koristella pitsillä. Erilaiset leivontavuoat ja muut työvälineet roikkuivat seinällä. Piiat paistoivat munkkeja ja räiskäleitä valurautaisilla pannuilla.
1800-luvun lopulla Kuopiossa oli paljon palvelijoita. Joka kymmenes kaupungin asukas oli piika tai renki.
Isännän työhuone, huone 223
Työhuone kuului varakkaan perheen isännälle. Isäntä kirjoitti kirjoituspöytänsä ääressä ja luki sanomalehtiä ja kirjoja. Kirjakaapissa oli kirjoja, jotka liittyivät hänen ammattiinsa tai harrastuksiinsa. Vain varakkaat perheet omistivat kirjakaappeja 1800-luvun lopulla.
Isäntä saattoi polttaa usein piippua. Hän säilytti piippujaan erillisellä hyllyllä tai telineellä.
Rouvan makuuhuone, huone 224
Varakkaiden perheiden rouvalla ja herralla oli yleensä omat, erilliset makuuhuoneensa. Pienet lapset nukkuivat rouvan huoneessa ja vanhemmilla lapsilla oli oma lastenhuone.
Makuuhuoneen keskellä on rouvan sänky. Marmoripintaisen pöydän päällä on pesukannu ja pesuvati rouvan peseytymistä varten. Keinutuolissa rouva saattoi lukea Raamattua tai tehdä ompelutöitä.
Minna Canthin huone, huone 230
Minna Canth oli tunnettu ja arvostettu kirjailija koko Suomessa. Hän syntyi vuonna 1844 Tampereella, mutta eli suuren osan elämästään Kuopiossa. Tyttönimeltään hän oli Ulrika Wilhelmina Johnson.
Perhe muutti Kuopioon, kun Minna-tyttö oli 9-vuotias. Hänen isänsä alkoi hoitaa Finlaysonin puuvillatehtaan lankakauppaa. Minna Canth kävi kaupungin ruotsalaisen tyttökoulun. Vuonna 1863 hän aloitti kansakoulun opettajan opinnot Jyväskylän opettajaseminaarissa. Kaksi vuotta myöhemmin Minna Canth avioitui seminaarin opettajan, lehtori Ferdinand Canthin kanssa. He saivat seitsemän lasta.
Rouva Canth palasi lastensa kanssa Kuopioon vuonna 1880 sen jälkeen, kun hänen miehensä oli kuollut. Hän johti hyvällä menestyksellä samaa kauppaa, jota hänen isänsä oli hoitanut aiemmin. Kauppa sijaitsi Canthin lapsuudenkodissa, jota alettiin myöhemmin kutsua Kanttilaksi.
Minna Canth kirjoitti näytelmiä, novelleja, romaaneja ja lehtiartikkeleita ja otti ahkerasti osaa yhteiskunnalliseen keskusteluun. Hän kuvasi ihmisiä ja heidän elämäänsä mahdollisimman todenmukaisesti eli realistisesti.
Minna Canth kuoli 12. toukokuuta vuonna 1897 kotonaan Kuopiossa 53-vuotiaana.
Huoneen kalusteet ja esineet ovat kuuluneet Minna Canthin salonkiin Kanttilassa. Salonki oli kirjailijan työhuone ja olohuone. Rouva Canth keskusteli punaisen sohvaryhmän äärellä kirjailijoiden ja taiteilijoiden kanssa, jotka saapuivat tapaamaan häntä ympäri Suomea. Canth kirjoitti mielellään ruskeassa keinutuolissaan. Kirjailijalla oli tapana kertoa vierailleen, mitä mielenkiintoista tai huolestuttavaa yhteiskunnassa oli hänen mukaansa meneillään.
Ruokasali, huone 229
Hyvin toimeen tuleva perhe söi ateriansa ruokasalissa. Palvelijat kattoivat ruokapöydän ja tarjoilivat ruoan. Ruokasalin astiat ja ruokalajit kertoivat siitä, kuinka rikas perhe oli. Ruoan päätteeksi isäntäväki saattoi juoda kahvia tai teetä, joka valmistettiin samovaarilla.
Salin vihreäksi maalattu uuni kuuluu talon alkuperäiseen sisustukseen. Uunin edessä on tulivarjostin, jolla peitettiin uunin nokeentuneet luukut. Varjostimen puiseen kehikkoon on pingotettu kangas, johon on kirjottu kasveja.
Ruokasali ja muut suuret salit sijaitsevat kadun puolella, kuten 1800-luvun jälkipuolella oli tapana. Kadulla kulkijat näkivät sisään ikkunasta ja saivat ihastella salien kaunista sisustusta. Pienemmät ja arkisemmat huoneet sijaitsevat pihan puolella.
Kustavilainen huone, huone 227
1800-luvun jälkipuolella oli tapana ottaa mallia kodin sisustukseen vanhoista sisustustyyleistä. Tapa yleistyi myös Kuopiossa varakkaiden perheiden keskuudessa. Kustavilainen huone on saanut nimensä huoneen kustavilaisesta sisustustyylistä. Tämä tyyli on peräisin Ruotsin kuninkaan Kustaa III:n hovista 1700-luvun lopulta. Kustavilaiset huonekalut ovat selkeälinjaisia ja vaaleita. Tyyliin kuuluvat pastellivärit, kuten helmenharmaa ja vihreä.
Vierashuone, huone 226
Kuopiolaisen varakkaan perheen luona vieraili usein sukulaisia ja ystäviä. Lähimmät sukulaiset saattoivat viipyä vierailuillaan jopa useita viikkoja. Vierashuoneessa on kustavilaistyylinen pinnasohva. Sohva toimi päivisin istuimena, ja iltaisin se levitettiin vuoteeksi.
Korkea mutta hyvin kapea kaappikello on Korttelimuseon vanhimpia esineitä. Se on valmistettu vuonna 1776. Kellossa on ainoastaan tuntiviisari.
Lattialla on yli 200 vuotta vanha arkku. Arkussa säilytettiin monenlaisia tavaroita ja sitä käytettiin myös matkalaukkuna, pöytänä ja istuimena.
Rakennus 7 – Räätälin ja kutojan tuvat
Räätälin ja kutojan tuvat sijaitsevat keltaisessa hirsitalossa. Rakennuksessa on kaksi suurempaa huonetta eli tupaa ja yksi pienempi huone. Tällaista taloa kutsutaan parituvaksi. Talon keskellä olevaa pientä huonetta kutsutaan porstuanpohjakamariksi. Se sijaitsee eteisen eli porstuan takana. 1900-luvun alkupuolella suuri osa kuopiolaisista asui parituvassa.
Talo on rakennettu 1800-luvun puolivälissä, ja se on siirretty museokortteliin 1970-luvulla Kuopion keskustan alueelta. Talon vasemmanpuoleinen huone esittelee räätälin tupaa.
Räätälin tupa
Vielä 1900-luvun alkupuolella käsityöläisammatti opittiin yleensä käsityöläismestarin johdolla. Ammattia varten harjoiteltiin useita vuosia ja harjoittelijoita kutsuttiin oppipojiksi ja kisälleiksi. Käsityöammatti siirtyi usein myös isältä pojalle.
Räätäli oli miespuolinen käsityöläismestari. Hän valmisti enimmäkseen miesten ja poikien vaatteita, joskus myös varakkaiden naisten ulkovaatteita.
Tuvan etualalla on tuoli- ja pöytäryhmä räätälin asiakkaita varten. Tuolien takana on peili sekä tanko, jolta riippuu valmiita miesten pukuja. Räätäli otti tarvittavat mitat asiakkaasta ja leikkasi kankaasta sopivat palat. Kisällit ja oppipojat osallistuivat puvun valmistamiseen tuvan takaosassa.
Räätälin työvälineisiin kuului esimerkiksi neuloja, sormustimia ja napinreikärautoja. Napit ja lankarullat säilyivät lokerikossa. Vaate prässättiin eli muotoiltiin rypyttömäksi ja halutun muotoiseksi silitysraudoilla. Prässäämiseen käytettiin myös kosteaa vaatetta ja harjaa sekä erilaisia silitysalustoja, kuten prässäyspukkeja ja hihalautoja. Hatut muotoiltiin hattupulvaskan päällä.
Varakas kuopiolaisräätäli otti asiakkaat vastaan erillisessä vastaanottohuoneessa. Hänen työtilansa sijaitsivat tällöin kokonaan toisessa huoneessa.
Räätälin huone
Räätälin perhe saattoi asua parituvan pienimmässä huoneessa eli porstuanpohjakamarissa. Paritupien pienin huone oli usein toisen parituvan asukkaan tai perheen käytössä. Huone saattoi olla myös kolmannen asukkaan tai perheen koti.
Kaupungin räätäleitä ja muita käsityöläismestareita asui myös melko suurissa taloissa.
Kutojan tupa
Kuopiolainen käsityöläinen asui ja työskenteli yleensä samassa huoneessa. Tuvan oikeanpuoleinen huone esittelee kutojan kotia ja työtilaa 1900-luvun alkupuolelta. Suurin osa kutojista oli naisia.
Kutoja kutoi kankaita ja mattoja kangaspuilla ja valmisti lankaa rukilla. Työvälineisiin kuului myös ompelukone ja vyyhdinpuu. Vyyhdinpuussa on kierroslukumittari, jonka avulla kutoja valmisti saman pituisia lankavyyhtejä. Kutojat tekivät töitä usein aamusta iltaan, sillä kuopiolaisten käsityöläisten työpäivät olivat noin kahdentoista tunnin mittaisia 1900-luvun alkupuolella. Sunnuntaisin ei yleensä tehty töitä.
Suuri leivinuuni lämmitti tuvan, ja siinä voitiin paistaa leipää. Kaupungin käsityöläiset keittivät kahvinsa kuparisessa kahvipannussa. Kahvin valmistus alkoi siitä, että kahvipavut paahdettiin rännälillä. Sen jälkeen pavut jauhettiin kahvimyllyllä.
Kahvinporoja saatettiin säilyttää jopa useita viikkoja, sillä kahvipavut olivat kalliita. Vanhojen kahvinporojen joukkoon lisättiin vain hieman tuoretta kahvijauhoa. Näin valmistui arkipäivän kahvijuomaa eli sumppia.
Rakennus 11 – Apteekkimuseo
Apteekkimuseon talo on yksi Kuopion vanhimmista rakennuksista. Kauppias ja valtiopäivämies Samuel Backman rakennutti talon perheelleen 1790-luvulla. Talossa on ollut sen historian aikana myös apteekin tilat: rakennuksessa toimi Satama-apteekki 1920-luvulta 1980-luvulle. Rakennus siirrettiin museokortteliin Kuopion keskustasta 1980-luvulla.
Talossa esitellään 1900-luvun alun apteekkia. Museo sisältää myymälän, varastohuoneen, laboratorion sekä apteekkarin huoneen.
Myymälä
1900-luvun alun apteekkimyymälässä oli pitkä myyntitiski. Tiskin takana olivat kaapistot ja hyllystöt, jotka ulottuivat kattoon asti. Kaikki lääkepurkit ja lääkepullot pidettiin hyllyillä siistissä järjestyksessä. Oikean lääkkeen löytäminen oli siten helppoa.
Koristeelliseen kassakoneeseen lyötiin hinnat monenlaisista ostoksista. Yleislääkkeenä moniin vaivoihin myytiin esimerkiksi kamferitippoja.
Myyntitiskiin oli kiinnitettynä kyltti, jossa luki ”Älä sylje lattialle”. Sylkemistä varten lattialla oli sylkykuppi. Jo 1900-luvun alussa tiedettiin, että sylki voi levittää vaarallisia tauteja.
Kuopio sai ensimmäisen apteekkinsa vuonna 1778, kolme vuotta kaupungin perustamisen jälkeen. 1900-luvun alussa kaupunkiin perustettiin jo kolmas apteekki.
Varastohuone ja laboratorio
Apteekin varastohuoneessa säilytettiin erilaisia lääkeaineita ja työvälineitä. Huoneessa myös kuivatettiin lääkekasvit, jotka saatiin yleensä apteekin omalta kasvimaalta. Varastohuoneet sijaitsivat usein apteekkirakennuksen vintillä tai kellarissa.
Vielä 1900-luvun alkupuolella lähes kaikki lääkkeet valmistettiin apteekin omassa laboratoriossa. Pillerit, salvat, tabletit, pulverit ja rohdoshauteet valmistettiin virallisten lääkeohjeiden mukaan. Apteekkarit käyttivät myös omia tai lääkärin reseptejä. Lääkkeiden valmistus vaati usein tulen käyttöä. Laboratoriossa piti säilyttää myös sammutusvälineitä tulen sammuttamiseen.
Apteekkarin huone
Apteekkarit olivat varakkaita ja kuuluivat kaupungin yläluokkaan. Apteekkarin huone sisustettiin laadukkaasti. Apteekkari kulki huoneeseensa usein myymälätiskin takaa.
Apteekkarin huoneessa on tammipuinen työpöytä, nahkaverhoillut tuolit sekä kaksi kirjahyllykköä. 1900-luvun alussa apteekkarilla oli käytössään jo kirjoituskone ja puhelin.
Apteekkarin käsikirjasto sisälsi ammattikirjallisuutta monella kielellä. Käsikirjaston tärkeimpiä teoksia olivat farmakopeat eli lääkeohjeet. Farmakopeat käännettiin suomen kielelle ensimmäisen kerran 1810-luvulla.
Rakennus 12 – Virkamiesperheen koti
Kuopiolaisen virkamiesperheen koti on sisustettu keltaiseen taloon, joka on rakennettu 1800-luvun puolivälissä. Rakennus sijaitsee korttelin pihan keskellä. Virkamiesperheen kodissa oli 1930-luvulla usein keittiö, olohuone ja vesiklosetti eli sisävessa. Tällaisessa kodissa saattoi asua esimerkiksi opettajaperhe.
Keittiö
1930-luvun kuopiolaisessa virkamieskodissa oli jo monia nykyajan mukavuuksia, kuten vesijohto, viemäri, patterit ja sähkövalo. Nämä mukavuudet muuttivat perheen arkea. Naisten ei tarvinnut kantaa vettä kaivosta, eikä likavesiä heitetty enää pihamaalle, kuten aiemmin. Miehiä ei nähty polttopuiden teossa yhtä usein kuin ennen, sillä patterit korvasivat lämmitysuunit. Astiat pestiin vielä pöydällä pesuvadeissa.
Vähitellen yleistyivät myös erilaiset sähköllä toimivat kodinkoneet, kuten pölynimuri. Puurot ja vellit valmistuivat vielä puuliedellä. Katosta roikkuva sähkölamppu edusti ylellisyyttä, josta oltiin ylpeitä. Sähköjohdot oli tapana jättää esille, jotta vieraat voivat ihastella niitä.
Keittiön kalustoon kuului useita komeroita. Niissä säilytettiin elintarvikkeita, astioita ja siivousvälineitä. 1930-luvun Kuopiossa asuttiin yleensä vuokralla. Kiinteät komerot helpottivat muuttamista asunnosta toiseen, sillä ne korvasivat raskaita ja kalliita kalusteita, kuten kaappeja.
Olohuone
1930-luvun kuopiolainen virkamies ei työskennellyt kotona. Työnteko oli siirtynyt monissa ammateissa kotoa työpaikoille. Vuonna 1917 oli tullut voimaan työaikalaki, joka lyhensi työpäivät kahdeksaan tuntiin.
1930-luvulla huonekalujen suunnittelussa kiinnitettiin huomiota käytännöllisyyteen ja keveyteen. Virkamiesperheen olohuoneessa saattoi olla sohvaryhmä, jonka nojatuolien selkänojat pystyi säätämään eri asentoihin. Rautainen heteka oli suosittu ja käytännöllinen sänky, sillä sen sai levitettyä kahdeksi vuoteeksi.
Virkamiehen kirjahyllyssä oli lukuisia romaaneja ja tietokirjoja. Vielä 1800-luvun lopulla tavallisten kuopiolaisten kodeissa oli lähinnä uskonnollisia kirjoja. 1900-luvun alkupuolella kirjahyllyissä alkoi näkyä myös muita kirjoja.
Monen kuopiolaisen virkamiesperheen kodissa kuunneltiin radiota. Perheen lapset kuuntelivat Markus-sedän Lastentuntia. Ensimmäiset radiolähetykset lähetettiin Suomessa 1920-luvulla.
Vesiklosetti
Vesiklosetit eli sisävessat yleistyivät kuopiolaisissa kodeissa vähitellen 1900-luvun kuluessa. Vessat olivat pienessä komerossa eli klosetissa. 1930-luvulla joka viidennessä kuopiolaistalossa käytettiin sisävessaa. Pääkaupungissa Helsingissä sisävessat olivat paljon yleisempiä, sillä vain joka kolmas talo oli ilman sisävessaa.
Ennen sisävessoja puutalokortteleissa käytettiin ulkohuusseja. Osa tämän korttelin asukkaista käytti yhteistä ulkohuussia vielä 1960-luvulla. Ulkorakennukseen 6 on sisustettu 1940-luvun ulkohuussi. Siihen voi tutustua kesäaikana.
Rakennus 13 – Suutarin tupa ja työläisperheen hellahuone
Keltaisessa parituvassa esitellään suutarin tupaa ja työläisperheen hellahuonetta 1800- ja 1900-lukujen vaihteesta. Talo on rakennettu 1800-luvun puolivälissä. Se on siirretty Kuopion keskustasta 1970-luvulla. Talon oikeanpuoleinen huone esittelee suutarin tupaa.
Suutarin tupa
Kuopiolainen suutari teki kenkiä 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa kaikenlaisille kaupungin asukkaille. Maaseudulla suutari teki kengät asiakkaan kotona, mutta kaupungissa asiakkaat tulivat suutarin kotiin.
Kengän teko alkoi siitä, että suutari mittasi asiakkaan jalan. Sen jälkeen suutari valitsi puisen lestin eli tuen, jonka avulla kenkä tehtiin. Suutarin työvälineisiin kuuluivat esimerkiksi erilaiset veitset, pihdit ja vasara. Suutari kiinnitti kengän pohjan puunauloilla, jotka hän valmisti itse.
Suutari työskenteli usein pyöreän pöydän ääressä. Hän piti pöytänsä päällä niin sanottua suutarinlamppua. Lamppu oli lasinen pallo, joka roikkui puisesta telineestä. Pallon sisällä oli vettä. Lampun avulla suutari vahvisti ja kohdensi valoa, joka tuli ikkunasta, kynttilästä tai öljylampusta.
Yleisiä suutarin valmistamia jalkineita olivat pieksut. Kaupunkilaiset käyttivät yksipohjaisia pieksuja talvijalkineena aina 1900-luvun puolelle saakka. Suutari työskenteli tavallisesti yhdestätoista kolmeentoista tuntia päivässä.
Suutarin huone
Suutarin perhe saattoi asua parituvan pienimmässä huoneessa eli porstuanpohjakamarissa. Ruoka ja muut arkiaskareet tehtiin tuvassa.
Jos porstuanpohjakamari oli kolmannen asukkaan tai perheen käytössä, ruoka tehtiin nurkan lämmityskakluunissa jalallisissa padoissa. Kuopiossa oli myös keittiöitä, jotka olivat kaupunkilaisten yhteisessä käytössä.
Työläisperheen hellahuone
Kuopiossa elettiin 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa teollistumisen aikaa. Monet tehtaiden työläiset olivat muuttaneet kaupunkiin maalta. Teollisuustyöläiset asuivat yleensä vuokralla yhdessä huoneessa, jossa oli hella. Vuokralla asuminen oli hyvin yleistä Kuopiossa. Lähes 90 % kaupunkilaisista eli suurin osa kaupungin asukkaista asui vuokralla.
Hellahuoneessa saattoi nukkua suurikin perhe. Nukkumisjärjestelyt vaativat kekseliäisyyttä. Lapset nukkuivat sängyn molemmissa päädyissä siten, että heidän jalkansa olivat kohti sängyn keskustaa. Muut mahdolliset sängyt varattiin vanhuksille. Vanhimmat lapset ja aikuiset nukkuivat patjoilla lattialla.
Työläisperhe pesi kätensä ja kasvonsa pesukomuutissa eli pesukaapissa. Puisen kaapin päällä oli avattava kansi, jonka alla säilytettiin pesuvatia. Kerran viikossa peseydyttiin perusteellisemmin. Kaupungissa oli useita saunoja, jotka olivat kaupunkilaisten yhteisessä käytössä. Työläiset kävivät mielellään saunassa lauantaisin.
Hellan sivustalla roikkuu lankarullia. Ne muistuttavat Herman Saastamoisen lankarullatehtaasta, jossa työskenteli paljon työläisiä. Hellahuone lämpeni edullisesti koivunpaloilla eli kuruilla, joita käytettiin lankarullien teossa.
Myös Birger Hallmanin omistama tulitikkutehdas Tikkula antoi parhaina vuosinaan työtä monille kaupungin asukkaille.