”Suutariks ei oo isopäesestä, sen ei kestä niskat allapäe.”

Suutari on perinteikäs käsityöammattilainen, joka suunnittelee, valmistaa ja korjaa jalkineita. Ammattimaisia suutareita oli 1700-luvulle asti vain kaupungeissa. Vielä 1900-luvun alussa ero suutaripalveluiden saannissa oli suuri maaseudun ja kaupunkien välillä. Monessa taloudessa jalkineet tehtiin itse. Suutarin työt kuuluivat perinteisesti miesten töihin. Suutarinopit siirtyivät joko isältä pojalle tai oppipoikakoulutuksen kautta. Itsenäiset yrittäjät eli suutarimestarit kouluttivat oppipoikansa ja kisällinsä. Suutarien työtä määritti ja valvoi ammattikuntalaitos vuoteen 1868, jolloin elinkeinot vapautettiin.

Kenkien tehdasmainen valmistus alkoi Suomessa 1800-luvun lopulla. Vuonna 1917 perustettiin ammattiliitto, sillä huoli suutarien ammattitaidosta kasvoi. Osa suutareista oli nimittäin epävirallisia, itseoppineita rajasuutareita. 1920-luvulla alkoi suutarin ammatin koneellistuminen ja kaupungeissa kiertävät suutarit siirtyivät hiljalleen verstaisiin. Kenkäteollisuuden kehittymisen seurauksena kenkien valmistuttaminen suutarilla väheni ja suutarien ammatti alkoi suuntautua entistä enemmän korjaustoimintaan. Maaseudulla suutareiden kiertäminen sekä kotisuutarointi jatkui aina 1950-luvulle saakka.

Jalkineteollisuus kohtasi haasteita Suomessa 1990-luvulle tultaessa ja massatuotettujen jalkineiden valmistus on edelleen vähentynyt 2010-luvulle tultaessa. Vielä 1980-luvulla Suomessa tehtiin yli 10 miljoonaa paria kenkiä, nyt kenkäpareja lähtee maailmalle n. 1,5 miljoonaa. Suutariksi voi opiskella Kankaanpäässä tai Hämeenlinnassa sekä oppisopimuksella. Vielä 2019 suutareita on Suomessa 270.

Lisätietoja kengän käsityömäisestä valmistuksesta aineettoman kulttuuriperinnön wikissä:

https://wiki.aineetonkulttuuriperinto.fi/wiki/Keng%C3%A4n_k%C3%A4sity%C3%B6m%C3%A4inen_valmistus

Suutareita työssään: